Joulukalenterihulluus

Myönnän, rakastan joulua ja kaikkea siihen liittyvää touhuamista ja tohinaa. Joulun osalta en mene sieltä mistä aita on matalin, vaan keksin vuosi vuodelta lisää jouluhömpötystä. 

Tänä vuonna joulun tunnelma alkoi näkyä kotonamme jo lokakuussa ja kuun vaihtuessa joulukuuksi meno vaan yltyy. 

Konkreettisena esimerkkinä jouluinnostuksestani ovat joulukalenterit. Kyllä, monikossa. 

Joulukalenterit ovat yksi parhaimmista asioista joulun odotuksessa. Siksi niihin on meidän perheessä panostettu aina. Jo ajalla ennen lapsia olen väsännyt miehelle tavarajoulukalenterin muutamana vuonna - lasten kanssa nyt meneillään on seitsemäs vuosi joulukalenterihulluutta.

Kun tietty taso on saavutettu, ei seuraavana jouluna ole mahdollista ainakaan alittaa sitä - itse asettamaansa - rimaa. Siitä syystä meillä onkin tänä vuonna huimat neljä joulukalenteria!

1: Suklaakalenteri

Tämä on se kalenteri, jonka ehkä itse voisin jättää väliin, mutta kun lapset ovat siihen tottuneet, niin... Tämän vuoden suklaakalenterit ostettiin kauppareissun yhteydessä jo lokakuussa, kun huomasimme kalentereiden kaupan hyllylle ilmestyneen. Syystä että viime jouluna esikoisen kovasti toivoma Kinderin talokalenteri jäi ostamatta, kun ei niitä enää meidän shoppailupäivänä kaupassa ollut! 

2: Tavarakalenteri

Tavarakalenteri on meillä jo arkinen perusjuttu, johon lapset ovat tottuneet. Ja pakko myöntää, että se on myös oma suosikkini - olenhan tänäkin vuonna alkanut hamstrata tavaraa tavara-joulukalenteria varten jo varmaan syyskuun puolella! Meidän tavarajoulukalenterit eivät aina välttämättä ole euromäärältään pieniä, mutta niihin on koottu tavaraa, jota syksyn mittaan olen joko heräteostoksina tai tarpeeseen ostanut - ja jota ehkä tavarakalenterista huolimatta lapsille antaisin. Jokavuotisina pakollisina luukkuina ovat perinteisesti hammasharja, pikkuhousut ja sukat - mutta mukaan mahtuu paljon kivoja ja jänniä juttuja. 

3: Elf on the shelf

Viime vuonna kesken joulukuuta ostettu jekkuileva Jepu Jekkunen -tonttu on ollut puhuttu aihe läpi vuoden ja Jepun paluuta lapset ovat odottaneet valtavasti. Tai en tiedä kumpiko sitä enemmän on odottanut; äiti vai lapset. Jepun jekkuja on ihana suunnitella ja toteuttaa - ja nähdä myös lasten ilot, hämmästykset ja jopa epäuskon tunteet Jepun kujeita katsellessa. Ehdoton jouluperinne, joka on tullut jäädäkseen meidän perheeseen!

4: Vitsijoulukalenteri

Vielä huippuna tämän vuoden uutuus, eli vitsijoulukalenteri, jonka syksyn aikana vitseistä innostuneiden lasten innoittamana keksin. 24 vitsiä odottaa kertomista ja naurunremakka on toivottavasti taattu joka aamu. 

Korona-ajan synttärit

Synttäreiden pitäminen koronatilanteessa on tullut tänä vuonna monelle tutuksi - ja ratkaisuja asiaan on ollut varmaan monenlaisia. 

Meidän perheessä korona+synttärit -yhdistelmä iski kovimpaa huhtikuussa kuusi vuotta täyttäneeseen esikoiseen, joka on tottunut teemasynttäreihin ja joka alkuvuoden aikana ehti juhlia jo neljän ystävänsä synttärit - ja oli odottanut niitä omia juhliaan jo syksystä saakka. Teema oli päätetty jo joulukuussa ja merenneitoaiheisten koristeiden askartelu aloitettu vuodenvaihteessa. 

Kun sitten juhlia ei voitukaan huhtikuussa pitää, eikä kavereita kutsua, pettymys oli melkoinen. 

Esikoisen kohdalla keväällä juhlittiin oman perheen kesken, syötiin kakkua ja synttärisankarin lempiruokaa, avattiin lahjoja ja päivän aktiviteettina oli metsäretki sankarin toiveesta. 

Silloin keväällähän sain loistoidean ja Facebookissa pyysin apuja ystäviltäni, ilahduttamaan ja lohduttamaan pettynyttä synttärisankaria lähettämällä kortin. Sitä pyyntöä naputellessani en olisi uskonut, mihin lopputulokseen se johti. Niitä kortteja tuli valtava pino ja todella monta esim. vanhoilta opiskelukavereiltani, joita synttärisankari ei ollut koskaan tavannut tai tiennyt edes nimeltä. Sen lisäksi lahjoja sateli naapureilta, sukulaisilta ja jopa puolitutuilta. Postilaatikko oli täynnä lähes joka päivä jo viikko ennen h-hetkeä. Synttärisankarin ilme olikin melkoinen, kun synttäriaamuna paljastui valtava pino kortteja ja lahjoja - niiden vanhempien, isovanhempien ja kummien antamien lisäksi!

Koronatilanteen hieman hellittäessä kesällä päästiin ne kauan odotetut kaverisynttäritkin viettämään. Ja ne ne vasta olivatkin hyvät juhlat! Ensimmäistä kertaa ikinä pääsin pitämään kaverisynttärit ulkona ja heinäkuun helteissä meidän takapihalla kirmaili 11 juhlavierasta omien lasten kaverina. Ihana päivä ja ihanat juhlat!

Pian vuorossa olisi pikkumiehen 3-vuotissynttärit. Kaikki tämän ikäisethän eivät ns. synttäreitä kaipaa, mutta meillä siskon innoittamana synttärit ovat kyllä the juttu. Teemaa on mietitty etukäteen ja synttäripäivää odotetaan kuin kuuta nousevaa - toki tietenkin myös siksi, että silloin pikkuherra on virallisesti kolme vuotta, eli to-del-la iso.

Koronatilanteen jatkuvasti pahentuessa olen moneen otteeseen harmitellut, että esikoisen osalta jätettiin ne ns. sukulaissynttärit lopulta kokonaan väliin (koska kaikki sukulaisia nähtiin kesän aikana erikseen ja lahjatkin oli jo pääosin huhtikuussa annettu). Koska nykyisessä koronatilanteessa niitä ei taas voi edes harkita ja ulkojuhlatkin ovat pitkänmatkan vieraille etenkin nyt talviaikaan vähän haastavat. Kesällä ulkojuhlat olisivatkin olleet järjestettävissä niin kelien kuin koronatilanteenkin näkökulmasta. 

Tämänhetkisen suunnitelman mukaan meillä 3v-juhlat jakautuvat kahteen osaan. Sukulaisten ja kummien kanssa juhlitaan etänä Teamsin välityksellä, ja sen lisäksi pikkuherra saa ensimmäiset kaverisynttärinsä, jonne saa kutsua muutaman naapuruston lapsen (joiden kanssa on muutenkin tekemisissä) perheineen. Kelien salliessa vietetään vieläpä ne kaverijuhlat ulkona takapihalla makkaraa paistaen! 

Vaikka tilanne on kurja, niin onneksi lapset ovat vähään tyytyväisiä. Ja onneksi äiti tykkää väkertää teemajuhlia - koska kyllähän meille koristeita on tulossa, vaikkei ketään vieraita näillä näkymin sisälle asti olekaan tulossa. :D 

Viikon päiväkotivaatteet

Ruuhkavuosien keskellä sitä etsii kaikkia keinoja, jotka jollain tavalla helpottaisivat omaa arkea ja jaksamista. Ja voitte uskoa – niitä on tullut keksittyä (ja kopioitua muilta) vuosien varrella monia. 

Yksi neronleimaus iski mieleen tänä syksynä, kamppaillessani joka arki-ilta lasten päiväkotivaatteiden kanssa. Voisiko tätä helpottaa jotenkin?

Meillä aamun hoitoon lähdöt ovat suhteellisen aikaisia ja lapset väsyneitä, joten vaatekerta on aina katsottava valmiiksi etukäteen, edellisiltana. Arki-illat ovat lyhyitä ja yhteinen aika vähäistä, vain muutama tunti illassa. Ja kuitenkin ne päiväkotivaatteet pitäisi sillä vähäisellä yhteisellä ajalla etsiskellä – koska vaatekaapit ovat luonnollisesti lasten huoneissa, eli lasten nukkumaan mentyä se ei enää onnistu (vaikka olen joskus taskulampun valossa tätäkin harrastanut). 

Eräänä sunnuntaina – maanantain päiväkotivaatteita valmiiksi laitellessani – päätin kokeilla laittaa valmiiksi kasaan kerralla koko viikon vaatekerran. Molemmille lapsille. Koska korona-aikaan vaatteet pitää kuitenkin päivittäin vaihtaa ja pestä (vaikka niin meillä on pääsääntöisesti aiemminkin tehty), pitää joka päivälle olla oma vaatekertansa. 

Viisi vaatenippua kummallekin lapselle sunnuntaina valmiiksi kodinhoitohuoneen tasolle arkiviikon alkua odottamaan. Kokeilu todettiin hyväksi, eikä se jäänyt yhteen kertaan – tämä sama on toistunut joka viikko!

Se tuntuu tosi hassulta, mutta ajallisesti tässä säästää tosi paljon! Kun asioita ei tarvitse tehdä viiteen kertaan, vaan ne tekee ainoastaan kerran viideksi päiväksi, ajansäästö on oikeasti merkittävä. Ei tarvitse viittä kertaa avata päiväkodin ohjelmaa, sääennustetta tai vaatekaappien ovia ja etsiä nimikointitarroja; riittää että sen tekee kerran ja kerralla kuntoon. Okei, etenkin sääennusteen osalta saattaa tulla jotain vaihteluita, mutta ei yleensä niin merkittäviä, että vaikuttaisi SISÄvaatteiden valintaan. 

Vaikka ajansäästökin on positiivinen juttu, suurempana plussana on kuitenkin metatyön määrän väheneminen. Kun päiväkotivaatteita ei tarvitse muistaa kuin yhtenä (!!) päivänä viikossa, vaikutus arjen sujuvuuteen on merkittävä. Niitä päivittäin muistettavia asioita kun on muutenkin niin paljon, se helpottaa oikeasti to-del-la paljon, kun joku muistettava asia on ainoastaan kerran viikossa!

Lisävinkkinä: Kun vaateniput laittaa kuntoon viikoittain sunnuntaisin, on myös helpompi saada lapset mukaan valitsemaan itselleen kivoimpia vaatteita. Meillä arki-iltaisin päiväkotipäivien he eivät jaksa keskittyä vaatevalintaan, vaan äiti valitsee. Aamuisin – jos ovat sen verran hereillä unenpöpperöstään – aiheesta saattaa kuitenkin tulla vastakommentteja. Nyt kun vaatepinot kasataan sunnuntaisin, saavat lapset itse valita mieluisimmat ylä- ja alaosat, joita yhdessä yhdistellään sopiviksi. Etenkin kuopukselle on tärkeää valita asun kanssa yhteensopivat sukat tai teemoittaa päivien vaatteet; esimerkiksi viime viikolla yhden päivän varustus oli Batman t-paita, Batman pitkähihainen sekä Batman-sukat (ja kyllä, harmitteli kovasti, kun ei omista Batman-housuja!). 

p.s. Pakko myöntää – tää oma nerokas arjen pelastus -ideani oli yksi lähtölaukaus sille, että bloggaamisen pariin palasin. Just tän kaltaiset asiat on niitä, mitä haluan jakaa laajemmin myös blogin kautta muille. Tämä on se, mikä bloggaamisessa on parasta!

Paluu blogimaailmaan

 

Vaikka kuulemma tällaisia ”kerronpa tässä kuka mä oon” -tyyppisiä bloggauksia ei blogia aloittaessa kannattaisi tehdä – aloitan blogini silti juurikin tällaisella. 

Ihan siitä syystä, että on pakko – myös itselleni – vähän jäsennellä ja selventää taustoja sekä omaa bloggaushistoriaa, ennen kuin voi ikään kuin startata puhtaalta pöydältä. 

Kyseessä kun on eräänlainen paluu bloggaajaksi. 

Aloitin bloggaamisen 6,5 vuotta sitten, hieman ennen esikoisemme syntymää. Blogi keskittyi vauva-arkeen ja rakentui pitkälti oman vauvamme ympärille – olihan blogin silloinen nimikin yksi vauvan lempinimistä. Bloggaus kulki mukana arjessa vuosia. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Arjen kiireen keskellä vähemmän. Etenkin äitiyslomaillessa bloggaus oli itselleni eräänlainen henkireikä. 

Toisen lapsen syntymän jälkeen bloggausinto hiipui, arjesta tuli hektisempää ja blogista enemmänkin velvoite, jonne oli ”pakko” kirjoittaa tietyt rutiineiksi muodostuneet bloggaukset. Tahti hiipui hiipumistaan. Viimeisimmäksi jääneen bloggauksen olen kirjoittanut yli 1,5 vuotta sitten. 

Tuo vanha blogi on kyllä vielä olemassa ja blogin fb-sivulle toisinaan ilmestyy tykkäyksiä tai kommentteja, mutta omassa mielessäni blogi on jo kuopattu kauan sitten. 

Tämän 1,5 vuoden aikana olen palannut vanhempainvapaalta töihin, jossa työnkuvaani kuuluu runsaasti kirjoittamista. Kun taas sai töiden merkeissä kirjoittaa paljon, ei sitä vapaa-ajalla enää niin kaivannut. Eikä sille kyllä tuntunut jäävän aikaakaan. 

Tämän syksyn aikana pieni blogi-innostus on kuitenkin alkanut kyteä. Ja nyt se on roihahtanut liekkiinsä, jota ei vaan pysty enää sammuttamaan.

Pienen hetken arvoin, josko kaivaisi sen vanhan blogin taas esiin, mutta ei. Parempi aloittaa puhtaalta pöydältä. 

Etenkin kun yksi syy vanhan blogin hiipumiseen oli se, että blogi oli nimetty esikoisen mukaan ja blogin loppuvaiheessa lapsia olikin kaksi. Blogin nimi ei enää ollut relevantti suhteessa blogin aiheisiin. Todo-listalla oli pitkään uuden bloginimen keksiminen, mutta en vaan saanut sitä aikaiseksi – tai siis en keksinyt mitään hyvää uutta nimeä. (Vaikka pakko myöntää; nimi meinasi tämänkin blogin osalta olla se kriittinen kohta – kun ei vaan keksi mitään riittävän hyvää. Mutta annoin perfektionisti-luonteelleni periksi ja kaadoin hieman aitaa matalammalle tämän osalta. Ei tää hyvä oo vieläkään, mutta menettelee ja pystyn ehkä elämään tämän kanssa.)

Toisena syynä puhtaalta pöydältä aloittamiselle on se, että nyt blogin voi luoda ilman sitä vanhaa historiaa. Aiempi blogi keskittyi pitkälti lasten kasvun ja kehityksen ympärille, kertoen aika yksityiskohtaisiakin tietoja lapsistani. Nyt kun lapset (etenkin esikoinen) ovat jo niin isoja, tuntuu että blogi voisi olla enemmän anonyymi paikka. Eivät lasten kuvat välttämättä täältäkään täysin katoa ja blogiaiheet nyt ylipäätään syntyvät monesti lasten kautta. Pääpaino on kuitenkin enemmän lapsiperhearjessa ja sen pyörteissä, ei niinkään lapsissa yksilöinä. 

Eli siis: luvassa lapsiperhearkea ja arkivinkkejä. Vahvaa innostumista mitä erilaisimmista DIY-projekteista – ja vielä vahvempia näyttöjä niistä DIY-projekteista, jotka eivät koskaan ole edenneet ajatuksen astetta pidemmälle. Sisustusta etenkin lastenhuoneiden saralla. Pientä puuhaa ja askartelua lasten kanssa. Ruuhkavuosien ajankäyttöhaasteita. Ihan sitä kaikkea, mitä elämä tällä hetkellä pitkälti pitää sisällään – puettuna blogin muotoon. 

Jännityksellä vielä itsekin odotan, että miten mahtaa bloggaamiselle löytyä aikaa – tässä ruuhkavuosien keskellä. Siksi onkin fiksu valinta aloittaa bloggaaminen JUURI NYT – kun joulu ja joulukiireet ovat edessäpäin JA vaihdan kuukauden päästä työajan 4-päiväisestä viikosta 5-päiväiseen täyteen viikkoon. No, onpahan jotain haastetta – ja onhan sitä öisinkin aikaa blogata!